Ursula von der Leyen
Euroopan komission puheenjohtaja
Vuosi 2024 oli historiallinen vaalivuosi. Miljardit ihmiset eri puolilla maailmaa kävivät uurnilla – myös miljoonat EU:n kansalaiset, joista ennätysmäärä äänesti kesäkuussa Euroopan parlamentin vaaleissa. Tämä demokratian tärkeä tunnusmerkki on muistutus kovalla työllä saavutetuista vapauksista, joita ei pidä koskaan ottaa itsestäänselvyytenä. Se muistuttaa myös johtajien velvollisuudesta vastata heille äänensä antavien toiveisiin ja odotuksiin.
Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että minulle on uskottu toinen toimikausi Euroopan komission johdossa ja voimme jatkaa viisi vuotta sitten aloittamaamme työtä. Kun aloitin tässä tehtävässä vuonna 2019, en olisi voinut kuvitellakaan niitä poikkeuksellisia haasteita, joita eteemme tulee maailmanlaajuisesta pandemiasta ja Venäjän raa’asta hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan aina energiakriisiin ja Lähi-idän konfliktiin. Samaan aikaan työtä ovat teettäneet ilmastonmuutos ja luontokato, muuttoliikkeen haasteet, digitaalinen vallankumous sekä Euroopan talouskasvun ja kilpailukyvyn turvaaminen.
Lujuus vastoinkäymisten edessä on aina ollut Euroopan vahvuus. Me saimme yhdessä aikaan ratkaisuja EU:n kansalaisille tärkeissä kysymyksissä. Olemme luoneet perustan entistä turvallisemmalle, oikeudenmukaisemmalle ja kestävämmälle Euroopalle monenlaisilla toimilla, joilla on muun muassa uudistettu sähkömarkkinoita, saatu aikaan muuttoliike- ja turvapaikkasopimus ja saatettu voimaan maailman ensimmäiset tekoälysäännöt. Venäjän röyhkeän sodan myötä on korostunut, että EU:n on myös voitava tehostaa puolustustaan. Maaliskuussa julkaistu ensimmäinen Euroopan puolustusteollisuusstrategia muodostaa perustan jäsenvaltioiden puolustusvoimavarojen kehittämiselle.
Vuosisadan ensimmäisen neljänneksen päättyessä maailmantilanne oli muuttunut perusteellisesti. Olemme siirtyneet uuteen geostrategisen kilpailun aikakauteen. Euroopan on laitettava uusi vaihde silmään kyetäkseen ylläpitämään kasvuaan vuosisadan seuraavalla neljänneksellä. Uusi kilpailukykykompassi, jonka esittelimme aivan uuden toimikauden alussa, ohjaa taloutemme muutosta kansalaisten hyvinvoinnin varmistamiseksi.
Vuoden 2025 käynnistyessä emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tiedämme kuitenkin, että mitä tahansa tapahtuukaan, Eurooppa pystyy kohtaamaan haasteet, jos se pysyy yhtenäisenä.
Kauan eläköön Eurooppa!