Saastuttaja maksaa -periaate: soveltaminen epäjohdonmukaista EU:n ympäristöpolitiikoissa ja -toimissa

Tiivistelmä

Saastuttaja maksaa ‑periaate eli aiheuttamisperiaate on yksi keskeisistä Euroopan unionin (EU) ympäristöpolitiikan taustalla vaikuttavista periaatteista. Periaatteen soveltaminen tarkoittaa, että pilaantumisen aiheuttajat vastaavat aiheuttamansa pilaantumisen kustannuksista, esimerkiksi pilaantumisen ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi ja korjaamiseksi toteutettujen toimenpiteiden kustannuksista ja yhteiskunnalle aiheutuneista kustannuksista. Periaatteen soveltaminen kannustaa pilaantumisen aiheuttajia välttämään ympäristövahinkojen aiheuttamista ja saattaa aiheuttajat vastuuseen aiheuttamastaan pilaantumisesta. Aiheuttaja vastaa myös pilaantumisen korjaamisen kustannuksista sen sijaan, että ne tulisivat veronmaksajien maksettaviksi.

Tässä kertomuksessa selvitetään, noudatettiinko periaatetta hyvin seuraavilla neljällä EU:n ympäristöpolitiikan alalla: teollisuuspäästöt, jätteet, vesi ja maaperä. Tilintarkastustuomioistuin arvioi, tuottivatko ympäristövastuudirektiiviin liittyvät komission toimet, joiden tarkoituksena oli säännellä taloudellisesta toiminnasta aiheutuvia ympäristövahinkoja, tuloksia. Lopuksi tilintarkastustuomioistuin arvioi, suojelivatko komissio ja jäsenvaltiot EU:n talousarviota siltä, että sillä katetaan kustannukset, jotka pilaantumisen aiheuttajien olisi pitänyt maksaa. Vuosina 2014–2020 koheesiopolitiikkaa ja Life-ohjelmaa koskevasta suunnitellusta EU:n talousarviosta osoitettiin noin 29 miljardia euroa hankkeisiin, joiden tavoitteena oli nimenomaisesti ympäristön suojeleminen. Tarkastuksessa tutkittiin EU:n menoja ja toimia vuosien 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen aikana.

Tilintarkastustuomioistuin päätti suorittaa tätä aihetta koskevan tarkastuksen seuraavista syistä:

• Pilaantumisesta aiheutuu merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle, ja pilaantuminen huolestuttaa EU:n kansalaisia.
• Aiheuttamisperiaate on keskeinen väline pyrittäessä saavuttamaan Euroopan ympäristötavoitteet tehokkaalla ja oikeudenmukaisella tavalla.
• Kertomuksessa määritetään mahdollisuuksia sisällyttää aiheuttamisperiaate paremmin tulevaan ympäristölainsäädäntöön ja ympäristövahinkojen korjaamista koskeviin hankkeisiin suunnattuun EU:n rahoitukseen.
• Kertomuksen johtopäätökset ja suositukset ovat relevantteja myös Euroopan parlamentille ja neuvostolle, kun ne tarkistavat kaikki ympäristösäädökset sekä ympäristövastuudirektiiviä koskevan komission arvioinnin. Tarkistuksen on määrä valmistua vuonna 2023.

Tilintarkastustuomioistuin totesi, että yleisesti ottaen aiheuttamisperiaate näkyy ja sitä sovelletaan vaihtelevasti EU:n eri ympäristöpolitiikoissa. Periaatteen kattavuus ja soveltaminen on kuitenkin puutteellista. Ympäristövastuun osalta ilmeni, että komission toimet ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon tukemiseksi jäsenvaltioissa eivät olleet ratkaisseet keskeisiä puutteita. Näitä puutteita ovat esimerkiksi keskeisten käsitteiden ja määritelmien epäselvyys sekä rahavakuuden puuttuminen maksukyvyttömyystapauksissa. EU:n talousarviosta rahoitetaan toisinaan puhdistustoimia, joiden aiheuttamisperiaatteen mukaan olisi pitänyt kuulua pilaantumisen aiheuttajien maksettavaksi.

Tilintarkastustuomioistuin suosittelee, että komissio

• arvioi mahdollisuuksia sisällyttää aiheuttamisperiaate vahvemmin ympäristölainsäädäntöön
• harkitsee ympäristövastuudirektiivin soveltamisen vahvistamista
• suojaa EU:n varoja siltä, että niillä rahoitetaan sellaisia hankkeita, jotka pilaantumisen aiheuttajan olisi pitänyt maksaa.

Johdanto

Euroopan unionin (EU) ympäristöpolitiikan tavoitteena on varmistaa, että kaikki EU:n kansalaiset elävät terveessä ympäristössä, jossa luonnonvaroja hallitaan kestävästi ja luonnon monimuotoisuutta suojellaan¹. Viime vuosikymmenten aikana ilmaan, veteen ja maaperään joutuvien epäpuhtauksien määrä on pienentynyt merkittävästi.² Tästä huolimatta ympäristön pilaantuminen ja ympäristövahingot muodostavat edelleen merkittävän haasteen.

Noin 26 prosenttia EU:ssa sijaitsevista pohjavesimuodostumista ei ole vielä saavuttanut ”hyvää kemiallista tilaa” ja noin 60 prosenttia pintavesistä (joet, järvet, jokisuiden vaihettumisalueet ja rannikkovedet) ei ole saavuttanut hyvää kemiallista ja ekologista tilaa³. EU:ssa on noin 2,8 miljoonaa mahdollisesti pilaantunutta aluetta, mikä johtuu pääosin teollisesta toiminnasta ja jätteen loppukäsittelystä⁴. Ilman pilaantuminen, joka on suurin ympäristöterveysriski EU:ssa, vahingoittaa myös kasvillisuutta ja ekosysteemejä⁵.

Saastuttaja maksaa ‑periaatteen alkuperä

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) otti saastuttaja maksaa periaatteen (eli aiheuttamisperiaatteen) ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1972⁶. OECD totesi, että pilaantumisen aiheuttajan olisi vastattava viranomaisten käyttöönottamien pilaantumisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi toteutettavien toimenpiteiden kustannuksista sen varmistamiseksi, että ympäristön tila pidetään hyväksyttävänä. Päättäjät voivat käyttää tätä periaatetta pilaantumisen vähentämiseksi ja ympäristön palauttamiseksi ennalleen. Periaatetta soveltamalla kannustetaan pilaantumisen aiheuttajia välttämään ympäristövahinkojen syntymistä ja saatetaan aiheuttajat vastuuseen aiheuttamastaan pilaantumisesta. Aiheuttaja vastaa myös pilaantumisesta johtuvista kustannuksista sen sijaan, että ne tulisivat veronmaksajien maksettaviksi. Taloudelliselta kannalta tämä tarkoittaa, että ”ympäristöön kohdistuvat kielteiset ulkoisvaikutukset” sisällytetään hintoihin. Kun pilaantumisen kustannukset veloitetaan pilaantumisen aiheuttajalta, tavaroiden ja palvelujen hinta nousee näiden kustannusten sisällyttämiseksi. Kuluttajat suosivat halvempia hintoja, mikä kannustaa tuottajia tuomaan markkinoille vähemmän saastuttavia tuotteita⁷.

Aiheuttamisperiaatteen soveltamisala on lisääntynyt asteittain vuodesta 1972 alkaen (kaavio 1)⁸. Aluksi periaate kattoi yksinomaan pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen kustannukset, mutta myöhemmin sitä laajennettiin sisältämään niiden toimenpiteiden kustannukset, jotka viranomaiset toteuttivat epäpuhtauspäästöjen käsittelemiseksi. Toisella periaatteen soveltamisalan laajennuksella siihen sisällytettiin ympäristövastuu: pilaantumisen aiheuttajien olisi maksettava aiheuttamistaan ympäristövahingoista, vaikka vahingon aiheuttava pilaantuminen olisi ollut laillisten raja-arvojen puitteissa (sallitut jäännöspäästöt) tai aiheutunut vahingossa.⁹

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin.

Aiheuttamisperiaate oli vuonna 1992 YK:n ympäristöä ja kehitystä koskevassa Rion julistuksessa¹⁰ yksi 27:stä tulevaisuuden kestävää kehitystä koskevasta ohjaavasta periaatteesta.

Aiheuttamisperiaate EU:ssa

Poliittinen kehys

EU:n ympäristöpolitiikka perustuu aiheuttamisperiaatteeseen. Vuodelta 2007 peräisin olevan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT)¹¹ 191 artiklan 2 kohdassa todetaan seuraavaa: ”Unionin ympäristöpolitiikka perustuu ennalta varautumisen periaatteelle sekä periaatteille, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä, ympäristövahingot olisi torjuttava ensisijaisesti niiden lähteellä ja saastuttajan olisi maksettava.” Periaate ei sido unionin lainsäätäjiä silloin, kun lainsäätäjät toteuttavat EU‑politiikkaa muilla aloilla kuin ympäristöalalla, vaikka aloilla saattaa olla merkittävä vaikutus ympäristöön; tällaisia aloja ovat esimerkiksi liikenne, kalastus tai maatalouspolitiikka.

Euroopan komissio on vastuussa aiheuttamisperiaatteeseen perustuvien ympäristölainsäädäntöä koskevien ehdotusten laatimisesta, kun taas jäsenvaltiot vastaavat EU:n ympäristödirektiivien ja ‑asetusten saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanosta. Unionin lainsäätäjille ja kansallisilla lainsäätäjillä on useita välineitä, joiden avulla aiheuttamisperiaatetta voidaan soveltaa. Näitä välineitä esitellään kaaviossa 2.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Euroopan komission julkaisun ”Principle of EU Environmental Law, The Polluter Pays Principle” perusteella.

EU on viime vuosikymmenien aikana hyväksynyt laajan valikoiman ympäristölainsäädäntöä. Politiikat kattavat ympäristöasioita, joihin kuuluvat esimerkiksi luonnon monimuotoisuus, metsätalous, maaperän ja maan käyttö, vesi ja ilma. Muiden politiikkojen kohteena ovat nimenomaisesti pilaantumisen lähteet, kuten kemikaalit, teollisuuden aiheuttama pilaantuminen ja jätteet. Aiheuttamisperiaatteen soveltamisen kannalta merkityksellisiä ympäristölainsäädännön säädöksiä ovat seuraavat:

• Teollisuuspäästödirektiivi 2010/75/EU, jossa määritetään lupajärjestelmän perusteella päästöjen raja-arvot noin 52 000 suurelle teollisuuslaitokselle EU:ssa. Teollisuuspäästödirektiivi perustuu kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan, eli lupien yhteydessä on otettava huomioon teollisuuslaitoksen kokonaisympäristövaikutukset, kuten saastuttavat päästöt, raaka-aineiden käyttö, energiatehokkuus ja paikan ennalleen saattaminen toiminnan lopettamisen jälkeen.
• Jätepuitedirektiivi 2008/98/EY, joka kattaa jätehuollon. Muut säädökset, joissa käsitellään jätteitä koskevia erityiskysymyksiä ja jätetyyppejä, kuten pakkausjätettä, kertakäyttöisiä muovituotteita, sähkö- ja elektroniikkalaitteita, paristoja ja akkuja, romuajoneuvoja, kaivosjätettä, kaatopaikkoja ja jätteensiirtoa.
• Vesipuitedirektiivi 2000/60/EY, joka kattaa vesipolitiikan yhdessä siihen liittyvien direktiivien kanssa, joita ovat muun muassa yhdyskuntajätevesien käsittelyä koskeva direktiivi 91/271/ETY, juomavesidirektiivi (EU) 2020/2184 sekä tulvadirektiivi 2007/60/EY. Veteen vaikuttavaa pilaantumista käsittelevä muu alakohtainen lainsäädäntö, kuten torjunta-ainedirektiivi 2009/128/EY tai nitraattidirektiivi 91/676/ETY.
• Ympäristövastuudirektiivi 2004/35/EY, jossa vahvistetaan ympäristövastuuta koskeva EU:n toimintakehys. Ympäristövastuulla tarkoitetaan, että ympäristöä vahingoittavat talouden toimijat ovat vastuussa vahinkojen korjaamisesta, mikä kannustaa toimijoita välttämään vahinkojen aiheuttamista. Ympäristövastuudirektiivin mukaan silloin, kun maaperälle, vedelle ja luonnon monimuotoisuudelle aiheutuu merkittäviä ympäristövahinkoja riskialttiina pidetystä taloudellisesta toiminnosta (ympäristövastuudirektiivin liitteessä III luetellut toiminnot), vastuussa olevan toiminnanharjoittajan on toteutettava kaikki tarvittavat korjaavat toimenpiteet omalla kustannuksellaan. Sellaisten taloudellisten toimintojen osalta, joita ei pidetä ympäristön kannalta riskialttiina, maatalous mukaan luettuna, ympäristövastuudirektiivissä edellytetään, että toiminnanharjoittajat korjaavat luonnon monimuotoisuudelle aiheutuneet vahingot vain, jos he ovat toimineet tuottamuksellisesti tai huolimattomasti.
• Vaarallisia kemikaaleja varastoiviin yrityksiin sovelletaan myös Seveso-direktiiviä 2012/18/EU, jonka avulla ehkäistään vaarallisista aineista aiheutuvia suuronnettomuuksia.
• Lintudirektiivi 2009/147/EY ja luontodirektiivi 92/43/ETY, joita kutsutaan yhdessä luonnonsuojeludirektiiveiksi. Ne muodostavat EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevan politiikan selkärangan. Luonnonsuojeludirektiivit edellyttävät, että jäsenvaltiot suojelevat luontotyyppejä. Jäsenvaltiot voivat käyttää tähän EU:n rahoitusta. Luontodirektiivissä todetaan yksiselitteisesti, että aiheuttamisperiaatetta sovelletaan rajoitetusti luonnonsuojeluun. Ympäristövastuudirektiivi kattaa merkittävät suojelluille lajeille ja luontotyypeille aiheutuneet vahingot.

EU:lla ei ole yhtä yksittäistä maaperän pilaantumista koskevaa puitelainsäädäntöä. Tarkastuksessa kävi kuitenkin ilmi, että EU:lla on noin 35 säädöstä, strategista politiikan välinettä ja rahoitusvälinettä, jotka mahdollisesti ovat relevantteja maaperän suojelun kannalta¹².

EU:n rahoitus

Pilaantuminen aiheuttaa merkittäviä kustannuksia EU:n kansalaisille. Pilaantumisen kokonaiskustannuksista yhteiskunnalle ei ole tehty kattavaa arviointia. Komissiolle hiljattain tehdyssä tutkimuksessa¹³ arvioitiin, että EU:n ympäristölainsäädännön vaatimusten noudattamatta jättämisestä aiheutuu vuosittain noin 55 miljardin euron arvosta kustannuksia ja menetettyjä hyötyjä.

Merkittävä osa EU:n talousarviosta on varattu ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvien EU:n tavoitteiden saavuttamiseen. EU sitoutui käyttämään vähintään 20 prosenttia kokonaistalousarviostaan ilmastotoimiin vuosina 2014–2020. EU sisällyttää ympäristötavoitteita moniin rahoitusohjelmiinsa. Komission luokittelun mukaan luonnon monimuotoisuuteen käytettiin esimerkiksi vuosina 2014–2020 yhteensä 66 miljardia euroa yhteisen maatalouspolitiikan määrärahoista ja miljardi euroa kalastuksen määrärahoista. Hiljattain julkaistun kertomuksen¹⁴ mukaan tämä luku oli kuitenkin yliarvioitu.

EU:n talousarviosta tuetaan pilaantuneiden alueiden puhdistamista ja ympäristönsuojelua koskevia hankkeita pääosin koheesiopolitiikan rahastojen (eli Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja koheesiorahastosta) kautta laajan Ympäristö ja resurssitehokkuus ‑painopistealueen puitteissa sekä Life-ohjelman kautta. Niistä tuetaan jätevesien käsittelyyn ja jätehuoltoon tarvittavan infrastruktuurin kustannuksia tietyissä jäsenvaltioissa sekä toimenpiteitä, joilla seurataan ympäristön tilaa ja kehitetään vihreää infrastruktuuria¹⁵.

Life-ohjelma¹⁶ on ympäristöä ja ilmastonmuutosta käsittelevä EU:n ohjelma. Vuosien 2014–2020 monivuotisessa rahoituskehyksessä Life-ohjelman Ympäristö-alaohjelmaa varten asetettiin saataville 2,6 miljardia euroa.

Vuosille 2014–2020 suunnitelluista koheesiopolitiikkaa ja Life-ohjelmaa koskevista EU:n talousarviomäärärahoista osoitettiin noin 29 miljardia euroa hankkeisiin, joiden tavoitteena oli nimenomaisesti ympäristön suojeleminen (kaavio 3).

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin. Yhteenvedon perustana käytetyt tiedot on poimittu huhtikuussa 2021 Euroopan komission tietokannasta, joka sisältää Euroopan rakenne- ja investointirahastoja sekä Life-ohjelman ympäristöä koskevaa alaohjelmaa varten ennakoidut EU:n menot.

Tarkastuksen laajuus ja tarkastustapa

Pilaantumisesta aiheutuu merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle, ja pilaantuminen huolestuttaa EU:n kansalaisia. Aiheuttamisperiaate on keskeinen väline pyrittäessä saavuttamaan Euroopan ympäristötavoitteet tehokkaalla ja oikeudenmukaisella tavalla. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen aiemmissa kertomuksissa¹⁷ on havaittu tapauksia, joissa aiheuttamisperiaatetta ei ollut noudatettu. Tilintarkastustuomioistuin ei ole kuitenkaan koskaan aikaisemmin tutkinut nimenomaan aiheuttamisperiaatetta. Nyt laaditussa kertomuksessa määritetään mahdollisuuksia sisällyttää aiheuttamisperiaate paremmin tulevaan ympäristölainsäädäntöön ja ympäristövahinkojen korjaamista koskeviin hankkeisiin suunnattuun EU:n rahoitukseen. Kertomuksen johtopäätökset ja suositukset ovat relevantteja Euroopan parlamentille ja neuvostolle, kun ne tarkistavat kaikki ympäristösäädökset ja ympäristövastuudirektiiviä koskevan komission arvioinnin. Tarkistuksen on määrä valmistua vuonna 2023.

Tilintarkastustuomioistuin tutki aiheuttamisperiaatetta koskevaa EU:n toimintapoliittista kehystä. Tarkastuksessa keskityttiin seuraaviin kysymyksiin:

• Noudatettiinko periaatetta hyvin neljällä EU:n ympäristöpolitiikan alalla eli teollisuuspäästöjen, jätteiden, veden ja maaperän alalla?
• Saatiinko ympäristövastuudirektiiviin liittyvillä komission toimilla aikaan tuloksia?
• Suojelivatko komissio ja jäsenvaltiot EU:n talousarviota siltä, että sitä käytetään kattamaan kustannukset, jotka pilaantumisen aiheuttajien olisi pitänyt maksaa?

Tarkastuksessa tutkittiin EU:n menoja ja toimia vuosien 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen aikana. Tarkastuksessa ei käsitelty energia- ja ilmastoaloja eikä ilman pilaantumista, koska näitä aiheita on käsitelty useissa muissa kertomuksissa¹⁸. Tarkastuksen soveltamisalaan eivät kuuluneet jäsenvaltioiden ympäristöverot.

Tilintarkastustuomioistuimen toimittamassa tarkastuksessa

• tutkittiin komission ja asiaan liittyvien virastojen kertomuksia ja muita toimia, jotka liittyivät aiheuttamisperiaatteen noudattamiseen EU:n toimintapolitiikoissa;
• pyydettiin selvennyksiä niiltä kansallisilta viranomaisilta, jotka vastaavat ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanosta Italiassa, Puolassa ja Portugalissa. Nämä jäsenvaltiot valittiin sen perusteella, kuinka monta tapausta ympäristövastuudirektiivin nojalla raportointiin, ja valinnassa otettiin huomioon maantieteellinen tasapaino;
• tarkastettiin 42 ympäristövahinkojen korjaamista koskevaa hanketta. Tätä varten valittiin ympäristön ennalleen saattamiseen kohdistettuja hankkeita, joita rahoitettiin 180 miljoonalla eurolla koheesiopolitiikan rahastoista ja Life-ohjelmasta Italiassa, Puolassa ja Portugalissa vuosina 2014–2020. Hankkeet valittiin sen perusteella, että niistä rahoitettiin ihmisten aiheuttaman pilaantumisen puhdistamista.

Huomautukset

EU:n ympäristöpolitiikka perustuu saastuttaja maksaa ‑periaatteeseen

Tilintarkastustuomioistuin tutki, miten EU on sisällyttänyt saastuttaja maksaa- periaatteen eli aiheuttamisperiaatteen keskeisille lainsäädäntöaloille, kuten teollisuuspäästödirektiiviin teollisuuspäästöjen osalta, jätepuitedirektiiviin jätteiden osalta ja vesipuitedirektiiviin veden pilaantumisen osalta sekä erilaisiin maaperän pilaantumista koskeviin direktiiveihin ja asetuksiin. Tarkastuksessa selvitettiin, sisälsivätkö säädökset säännöksiä aiheuttamisperiaatteen soveltamiseksi ja missä määrin pilaantumisen aiheuttajat olivat vastuussa aiheuttamansa pilaantumisen kustannuksista.

Aiheuttamisperiaatetta sovelletaan kaikkein saastuttavimpiin laitoksiin mutta jäännöspäästöjen kulut yhteiskunnalle ovat pysyneet suurina

Lähde: Eurostat ja Euroopan ympäristökeskus.

Teollisuuspäästödirektiivi kattaa 33 teollisuudenalaa (liite I). Joillakin teollisuudenaloilla se kattaa kaikki laitokset, kun taas joillakin muilla se kattaa suuremmat laitokset (esim. voimalaitokset, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on vähintään 50 MW).

Direktiivin kattamat laitokset tarvitsevat toimintaansa varten luvan, jossa määritetään parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskeviin johtopäätöksiin (BATC) perustuvat tarkat säännöt ja päästörajat. Kyseisiin johtopäätöksiin liittyvät parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskevat vertailuasiakirjat (BREF-asiakirjat) sisältävät teknisiä ratkaisuja, joilla vähennetään pilaantumista ja varmistetaan samalla, että teollisuuslaitokset säilyvät taloudellisesti kannattavina. Komissio tarkastaa ja päivittää säännöllisesti parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskevat johtopäätökset, ja kaikkien olemassa olevien laitosten on noudatettava niitä neljän vuoden siirtymäajan jälkeen. Uusien laitosten on täytettävä välittömästi näiden johtopäätösten mukaiset vaatimukset. Jäsenvaltioiden viranomaiset tarkastavat teollisuuspäästödirektiivin kattamat laitokset, määräävät seuraamuksia vaatimustenvastaisille laitoksille ja vakavimmissa tapauksissa sulkevat ne.

Komissio julkaisi vuonna 2020 teollisuuspäästödirektiiviä koskevan arvioinnin¹⁹, josta kävi ilmi, että kaikkien teollisuuspäästödirektiivin laitosten päästöjen ilmalle aiheuttamien vahinkojen kustannukset olivat vähentyneet noin 50 prosenttia vuosien 2010 ja 2017 välillä. Komissio on arvioinut teollisuuspäästödirektiivistä koituvia kustannuksia ja hyötyjä tietyillä aloilla ja todennut esimerkiksi, että rauta- ja teräsalalla teollisuuspäästödirektiivin noudattaminen maksaa noin 90 miljoonaa euroa vuodessa, kun taas pilaantumisen ehkäiseminen säästää 932 miljoonaa euroa vuodessa²⁰. Komissio ilmoitti Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa²¹ koskevassa tiedonannossaan, että se aikoo ehdottaa suurten teollisuuslaitosten aiheuttamaan pilaantumiseen puuttuvien EU:n toimenpiteiden tarkistamista.

Laitosten omistajien on vastattava kustannuksista, jotka aiheutuvat teollisuuspäästödirektiivin mukaisten lupien ehtojen noudattamisesta. Tämä sisältää sellaiset toimenpiteet, joilla päästöt pidetään laillisissa rajoissa, mikä tarkoittaa, että omistajat sisällyttävät pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen kustannukset hintoihin. Julkisilla varoilla voidaan kuitenkin tukea nykyiset normit ylittäviä toimia²². Jos laitokset aiheuttavat merkittäviä ympäristövahinkoja, niihin sovelletaan ympäristövastuudirektiiviä (kohdat 42–62), mikä tarkoittaa, että niiden on maksettava vahinkojen korjaamisesta. Suurin osa (17) jäsenvaltioista ei pidä laitoksia vastuuvelvollisina silloin, kun ympäristövahingot aiheutuivat laitoksille myönnetyllä luvalla sallituista päästöistä²³ ja laitos ei ole toiminut tuottamuksellisesti tai huolimattomasti.

Teollisuuspäästödirektiivi kattaa kaikkein saastuttavimmat teollisuuslaitokset, jotka määritettiin kohdassa 20. Teollisuuspäästödirektiivissä ei vaadita laitoksilta järjestelyjä, joilla katettaisiin jäännöspäästöjen vaikutusten kulut yhteiskunnalle. Euroopan ympäristökeskus (EEA) arvioi vuonna 2014, että ilmanlaatua vahingoittavien jäännöspäästöjen kulut, jotka 14 000 merkittävää teollisuuslaitosta aiheuttivat yhteiskunnalle vuosina 2008–2012, olivat 329–1 053 miljardia euroa²⁴.

Tarkastuksessa tutkituista 42:sta ympäristövahinkojen korjaamista koskevasta hankkeesta yksi hanke käsitteli sellaisen suuren teräs- ja rautatuotantolaitoksen tuottamaa pilaantumista, joka ei noudattanut teollisuuspäästödirektiivin vaatimuksia (laatikko 1).

Jätelainsäädännössä otetaan huomioon aiheuttamisperiaate, mutta se ei varmista, että pilaantumisen aiheuttajat maksavat kaikki pilaantumisen kustannukset

Lähde: Kaikki tiedot ovat peräisin Eurostatilta.

Jätteet saastuttavat ilmaa, vettä ja maaperää. EU:n jätteitä koskevan lainsäädäntökehyksen tavoitteena on soveltaa ”jätehierarkiaa” (kaavio 6) jätteiden vähentämiseksi ja väistämättä syntyvän jätteen käyttämiseksi resurssina.

Lähde: Jätepuitedirektiivi.

Direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot saavuttavat sitovat tavoitteet²⁵. Esimerkiksi 55 prosenttia yhdyskuntajätteestä olisi valmisteltava uudelleenkäyttöön tai kierrätykseen vuoteen 2025 mennessä (vuoteen 2030 mennessä tämä osuus on 60 prosenttia ja vuoteen 2035 mennessä 65 prosenttia, ja enintään 10 prosenttia sijoitetaan kaatopaikalle).

Jätepuitedirektiivissä edellytetään, että ”saastuttaja maksaa ‑periaatteen mukaisesti jätteen alkuperäisen tuottajan taikka nykyisen tai aiemman jätteen haltijan on vastattava jätehuollon kustannuksista, tarvittavasta infrastruktuurista ja sen toiminnasta aiheutuvat kustannukset mukaan luettuina”. Jäsenvaltiot päättävät, onko jätehuollon kustannuksista vastuussa loppukäyttäjä (eli jätteen loppukäsittelyyn toimittava kuluttaja) tai osittain tai kokonaan sen tuotteen tuottaja, josta on tullut jätettä. Jälkimmäistä kutsutaan laajennetuksi tuottajan vastuuksi. Laajennettu tuottajan vastuu ei ole ainoa keino aiheuttamisperiaatteen täytäntöönpanemiseksi. Esimerkiksi muovikassidirektiivissä jäsenvaltiot velvoitetaan toteuttamaan erilaisia toimenpiteitä, kuten asettamaan kansallisia vähentämistavoitteita ja/tai ottamaan käyttöön taloudellisia välineitä (esim. maksuja ja veroja).

Laajennettua tuottajan vastuuta koskevien järjestelmien myötä tuottajat ovat vastuussa tuotteidensa käsittelystä, kun niistä tulee jätettä. Tuottajien ja kuluttajien maksama hinta sisältää näin ollen jätehuollon kustannukset, mikä vähentää viranomaisten ja veronmaksajien kustannuksia. Ne myös kannustavat tuottajia kehittämään vihreämpiä tuotteita, jotka eivät tuota turhaa jätettä. Laajennettua tuottajan vastuuta koskevat järjestelmät ovat pakollisia tietyille jätevirroille, kuten sähkö- ja elektroniikkalaiteromulle, paristoille, akuille ja ajoneuvoille. Niitä edellytetään kaikelle pakkausjätteelle, kertakäyttöisille muovituotteille ja kalastusvälineille vuoteen 2024 mennessä.

Kansalaisilta tai yrityksiltä perittävien maksujen olisi oltava suhteessa tuotettuun jätteeseen, ja niissä olisi otettava huomioon aiheutuneet ympäristövahingot. Eräässä jätehuollon rahoittamista koskevassa tutkimuksessa²⁶ todettiin, että näytön perusteella vaikuttaa siltä, että ympäristöön kohdistuvat ulkoisvaikutukset sisällytetään vain vähäisessä määrin kotitalouksien maksamiin käyttömaksuihin.

EU:n talousarviossa ennakoitiin, että jätehuollon keräys-, lajittelu- ja käsittelyinfrastruktuuria rahoitettaisiin vuosina 2014–2020 pääosin koheesiopolitiikan kautta 4,3 miljardilla eurolla.

Pilaantumisen aiheuttajat eivät vastaa kaikista veden pilaantumisen kustannuksista

Lähde: Kaikki tiedot ovat peräisin EEA:n julkaisusta ”European waters assessment 2018”.

Vesipuitedirektiivissä määritetään yhteiset puitteet kaikentyyppisten vesien suojelulle EU:ssa ja veden laadun huononemisen ehkäisemiselle. Siinä asetetaan tavoitteet pinta- ja pohjavesimuodostumille.

OECD²⁷ arvioi, että jäsenvaltiot käyttävät jo noin 100 miljardia euroa vuodessa vesi- ja jätevesihuoltoon ja että niiden on (Saksaa lukuun ottamatta) lisättävä kyseistä määrää yli 25 prosenttia jäteveden käsittelyä ja juomavettä koskevan EU:n lainsäädännön tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä luku ei sisällä investointeja, joita tarvitaan nykyisen infrastruktuurin uudistamiseen tai vesipuitedirektiivin ja tulvadirektiivin tavoitteiden saavuttamiseen.

Vesipuitedirektiivin 9 artiklan mukaan ”jäsenvaltioiden on otettava huomioon vesipalveluista aiheutuvien kustannusten kattamisen periaate mukaan lukien ympäristö- ja luonnonvarakustannukset […] ja erityisesti pilaaja maksaa ‑periaate”. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että teollisuus, maatalous ja kotitaloudet osallistuvat vesipalveluista aiheutuvien kustannusten kattamiseen niin, että osuus on riittävä suhteessa niiden vedenkäyttöön. Jäljempänä olevassa kaaviossa 8 esitellään vedenkäyttöä talouden alojen mukaan.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin EEA:n jäsen- ja yhteistyövaltioita koskevien EEA:n tietojen perusteella.

Jäsenvaltiot voivat veden hinnoittelupolitiikkaansa laatiessaan ottaa huomioon sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöä koskevat vaikutukset kustannusten kattamisessa. Siksi jäsenvaltiot voivat harkintansa mukaan päättää, kenen olisi maksettava, kuinka paljon ja mistä palvelusta. Euroopan unionin tuomioistuimen asiassa C-525/12 antamassa tuomiossa vahvistettiin, että jäsenvaltioiden ei välttämättä tarvitse soveltaa kustannusten kattamista koskevaa konseptia kaikkeen vedenkäyttöön.

EU:ssa käyttäjät maksavat keskimäärin noin 70 prosenttia vesipalvelujen tarjoamisesta aiheutuvista kustannuksista (vesimaksuilla) ja loput 30 prosenttia rahoitetaan julkisilla varoilla. Tässä on kuitenkin suuria eroja alueiden ja jäsenvaltioiden välillä²⁸. EU:n kotitaloudet maksavat yleensä suurimman osa vesi- ja jätevesihuollon palveluista²⁹, vaikka kotitaloudet käyttävät vain noin 10 prosenttia vedestä, kuten kaaviosta 8 käy ilmi. Maatalous, joka on eniten paineita uusiutuville sisävesivaroille aiheuttava ala³⁰, maksaa vähiten. Vuonna 2011 suoritetussa tutkimuksessa arvioitiin, että Ranskassa pahiten pilaantuneilla alueilla kotitaloudet maksoivat maatalouden aiheuttaman ympäristön pilaantumisen vuoksi ylimääräisiä kuluja jopa 494 euroa vuodessa kotitaloutta kohti³¹.

Komissio³² totesi vuonna 2019, että jäsenvaltioiden on saavutettava lisäedistystä ympäristö- ja resurssikustannusten sisällyttämisessä veden hinnoitteluun. Vaikka tiettyihin pilaaviin aineisiin puuttumisessa oli edistytty, monien yritysten kannalta veden hinta ei kata kaikkia niiden veteen päästämistä pilaavista aineista aiheutuvia kustannuksia.

Kustannusten kattamista koskevaa periaatetta on vaikea soveltaa esimerkiksi maataloudesta peräisin olevasta hajakuormituksesta johtuvaan pilaantumiseen, jossa pilaantumisen aiheuttajien määrittäminen on vaikeaa. Maatalousalaa ei usein veloiteta jätevesihuollosta, koska valtaosaa sen käyttämästä vedestä ei johdeta viemäreihin (eikä vettä näin ollen puhdisteta). EU:ssa maatalouden nitraateista ja torjunta-aineista peräisin oleva hajakuormitus on suurin syy siihen, että pohjaveden hyvää kemiallista tilaa ei ole saavutettu. Nitraattien aiheuttama pilaantuminen on merkittävä riski pohjavesimuodostumien tulevaisuudelle, sillä asiantuntijat ovat osoittaneet³³, että maaperän ja pohjavesimuodostumien välisiin kalliokerroksiin on varastoitunut valtava määrä nitraatteja. Koska nitraatit kulkeutuvat hitaasti kallion läpi, pilaavien aineiden päätyminen pohjavesimuodostumaan voi kestää vuosisadan tai vieläkin pidempään. Tämä vuoksi maatalouskäytäntöjen muutosten vaikutus pohjaveden laatuun näkyy hitaasti.

Maaperän suojelua pilaantumiselta koskeva kattava EU:n lainsäädäntökehys puuttuu

Lähde: EEA Signals 2019 sekä yhteisen tutkimuskeskuksen yhteistyössä ympäristöä koskevan Euroopan tieto- ja seurantaverkoston maaperää koskevien kansallisten asiantuntijalaitosten kanssa julkaisema raportti ”Status of local soil contamination in Europe”.

Useilla EU:n direktiiveillä ja asetuksilla edistetään maaperän pilaantumisen ehkäisemistä ja rajoittamista, ja ne kattavat maaperälle suurimman paineen aiheuttavat alat, kuten teollisuuden ja maatalouden (esim. kohdat 20–25 ja 38). Komissio ehdotti vuonna 2006 maaperää koskevaa puitedirektiiviä, joka kattoi maaperän pilaantumisen ja heikkenemisen ehkäisemisen sekä pilaantuneiden alueiden yksilöimisen, rekisteröinnin ja kunnostamisen. Euroopan parlamentti antoi ehdotuksesta myönteisen lausunnon, mutta neuvosto ei puoltanut ehdotusta. Komissio peruutti ehdotuksen toukokuussa 2014.

EU:ssa ei ole EU:n laajuisia maaperän pilaantumiseen ja pilaantuneiden alueiden korjaamiseen liittyviä tavoitteita. Komission rahoittamassa tutkimuksessa³⁴ kävi ilmi, että joillain jäsenvaltioilla on erittäin kattava kansallinen lainsäädäntö, kun taas joillakin ei ole maaperän suojelua koskevia koordinoituja toimia.

Pilaantuneen maaperän puhdistaminen on kallista: komissio arvioi vuonna 2006, että pilaantuneen maaperän puhdistaminen EU:ssa maksaisi yhteensä 119 miljardia euroa³⁵. Yli 42 prosenttia korjaavista toimista rahoitetaan julkisista talousarvioista, EU:n varat mukaan lukien³⁶: ympäristön pilaantumista aiheuttanut toiminta on usein tapahtunut kauan aikaa sitten, joten on suurempi vaara, että pilaantumisen aiheuttajat eivät ole joko enää olemassa, niitä ei voida määrittää tai ne ovat maksukyvyttömiä. Lisäksi aiheuttamisperiaatetta on vaikea soveltaa tapauksissa, joissa maaperän pilaantuminen johtuu hajakuormituksesta, koska tiettyjen pilaantumisen aiheuttajien vastuuta on vaikea osoittaa.

Komission toimintasuunnitelmalla ympäristövastuudirektiivin toiminnan parantamiseksi ei saavutettu odotettuja tuloksia

Tilintarkastustuomioistuin tarkasti vuonna 2016 tehdyn ympäristövastuudirektiiviä koskevan arvioinnin ja arvioi, ovatko arvioinnin perusteella toteutetut komission toimet korjanneet havaittuja puutteita.

Ympäristövastuudirektiivin arvioinnin jälkeen komissio hyväksyi toimintasuunnitelman havaittujen puutteiden korjaamiseksi

Direktiivissä edellytettiin, että

• jäsenvaltiot toimittavat komissiolle tiedot kaikista ympäristövastuudirektiivin nojalla korjatuista ympäristövahingoista vuosina 2007–2013 huhtikuuhun 2013 mennessä, seuraavan kerran vuonna 2022 ja siitä lähtien viiden vuoden välein
• komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen vuonna 2014, seuraavan kerran vuonna 2023 ja siitä lähtien viiden vuoden välein.

Jäsenvaltiot raportoivat 1 230 tapausta, jotka käsiteltiin ympäristövastuudirektiivin nojalla vuosina 2007–2013³⁷. Kuten kaaviosta 10 käy ilmi, tapausmäärissä oli suuria jäsenvaltioiden välisiä eroja: kaksi valtiota, Unkari ja Puola, raportoivat yli 85 prosenttia kaikista tapauksista. Komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa³⁸ todettiin, että suurin syy näihin merkittäviin eroihin oli ympäristövastuudirektiivin erilainen soveltaminen jäsenvaltioissa.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin komission vuonna 2016 toteuttaman arvioinnin perusteella.

Komission vuonna 2016 toteuttamassa ympäristövastuudirektiiviä koskevassa arvioinnissa todettiin, että direktiivi oli edelleen relevantti ja jäsenvaltiot edistyivät sen tavoitteiden saavuttamisessa. Komissio havaitsi kuitenkin joitakin asioita, jotka heikensivät vastuujärjestelmän tehokkuutta ja tuloksellisuutta joko politiikan suunnittelun tai täytäntöönpanon näkökulmasta:

• ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanoa koskevien johdonmukaisten ja vertailukelpoisten tietojen puute
• sidosryhmien heikko tietoisuus järjestelmästä
• epäselvät keskeiset käsitteet ja määritelmät
• poikkeuksista ja perusteista johtuvat soveltamisalan rajoitukset
• rahavakuuksien puute maksukyvyttömyystapauksissa.

Arvioinnin perusteella komissio hyväksyi jäsenvaltioiden asiantuntijoita kuullen monivuotisen ympäristövastuudirektiiviä koskevan työohjelman vuosiksi 2017–2020³⁹, tarkoituksenaan havaittujen puutteiden korjaaminen. Vuonna 2020 komissio hyväksyi uuden työohjelman⁴⁰, jonka toimet koskevat vuosia 2021–2024.

Yksi toimista koski tietojen raportointia. Arvioinnin mukaan raportoitujen tietojen laatu oli heikko, minkä vuoksi komissio ei kyennyt tekemään perusteltuja johtopäätöksiä ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanosta. Arvioinnissa todettiin, että osa jäsenvaltioista toimitti yksityiskohtaista ja hyvin jäsenneltyä tietoa, mutta osa ei toimittanut kaikkia kattavan arvioinnin tekemiseen tarvittavia tietoja.

Tietojen johdonmukaisuuden ja laadun parantamiseksi komissio kehitti vuonna 2017 ympäristövastuudirektiiviä koskevan tietojärjestelmän. Järjestelmä ei kuitenkaan ole toiminnassa. Komissio aikoo kannustaa käyttämään tietojärjestelmää keskustelemalla jäsenvaltioiden kanssa siitä, miten tiedonkeruu järjestetään kansallisella tasolla. Oikeusjärjestelmien erojen vuoksi ei ole varmuutta siitä, että tämä uusi järjestelmä tukee johdonmukaista analyysia koko EU:ssa.

Keskeisiä ympäristövastuudirektiivin käsitteitä on yhä määrittelemättä

Ympäristövastuudirektiivissä⁴¹ määritellään kolme ympäristövahinkojen tyyppiä, jotka kuuluvat sen soveltamisalaan: suojeltaville lajeille ja luontotyypeille, vesille ja maaperälle aiheutuva vahinko. Direktiiviä sovelletaan, kun näitä ympäristövahinkoja pidetään ”merkittävinä”. Direktiivissä ei määritellä perusteita vesille tai maaperälle aiheutuvan vahingon arvioimista eikä olennaisuusrajan määrittämistä varten.

Vuonna 2016 tehdyn komission arvioinnin mukaan vaikuttaa siltä, että ympäristövastuudirektiivin keskeisten käsitteiden (”ympäristövahinko” ja ”merkittävyys”) selkeyden ja yhdenmukaisen soveltamisen puute olivat haitanneet direktiivin tavoitetta eli korkeatasoisen ympäristönsuojelun toteutumista EU:ssa.⁴²

Jäsenvaltiot ovat tulkinneet hyvin eri tavoin sitä, mikä muodostaa merkittävän ympäristövahingon ja mihin näin ollen sovelletaan aiheuttamisperiaatetta direktiivin nojalla. Tapahtuma, joka saa aikaan ympäristövastuudirektiivin soveltamisen yhdessä jäsenvaltiossa, ei välttämättä saa aikaan sen soveltamista toisessa jäsenvaltiossa. Erityistapauksessa, joka koskee sen määrittelyä, mikä muodostaa ”maaperälle aiheutuvan vahingon”, ympäristövastuudirektiivissä viitataan ainoastaan vahinkoon, joka aiheuttaa merkittävän riskin ihmisten terveydelle, ei ympäristölle.

Vuosien 2017–2020 monivuotisen ympäristövastuudirektiiviä koskevan työohjelman puitteissa komissio palkkasi toimeksisaajan laatimaan yhteisymmärrysasiakirjan, jossa annetaan lisäselvennyksiä keskeisistä ympäristövastuudirektiivin käsitteistä. Komissio ja jäsenvaltiot eivät kuitenkaan vahvistaneet asiakirjaa⁴³.

Euroopan parlamentti totesi vuonna 2017, että ”ympäristövahinkoa koskevan ”olennaisuusrajan” vaihteleva tulkinta ja soveltaminen on yksi ympäristövastuudirektiivin tehokkaan ja yhtenäisen soveltamisen pääesteistä”⁴⁴. Euroopan parlamentti kehotti komissiota tarkistamaan ”ympäristövahingon” määritelmää ja selventämään ”olennaisuusrajan” käsitettä.

Ympäristövastuudirektiiviin vuonna 2019 tehdyssä muutoksessa⁴⁵ edellytettiin, että komissio laatii ilmaisua ”ympäristövahinko” koskevat suuntaviivat vuoden 2020 loppuun mennessä. Jäsenvaltioita kuultuaan komissio antoi maaliskuussa 2021 ilmoituksen⁴⁶ ilmaisun ”ympäristövahinko” määritelmän oikeudellisesta tulkinnasta. Komission tulkinta ei ole sitova, eikä se sisällä tarkkoja perusteita tai kynnysarvoja, joiden täyttyessä tai ylittyessä ympäristövastuudirektiiviä olisi sovellettava, koska tämä edellyttäisi lainsäädännön muuttamista.

Euroopan unionin verkko ympäristölainsäädännön voimaansaattamiseksi ja täytäntöönpanemiseksi (IMPEL-verkosto) on todennut, että kansallisilla toimijoilla on tarve vaihtaa kokemuksia ympäristövahinkojen havaitsemisesta, tunnistamisesta ja määrittämisestä. Tämän tarpeen täyttämiseksi IMPEL-verkosto laatii parhaillaan sidosryhmille käsikirjaa, jossa täsmennetään perusteet ”ympäristövahingon” arvioimiseksi. Käsikirja on määrä julkaista vuonna 2021⁴⁷. Komissio totesi vuosia 2021–2024 koskevassa työohjelmassaan, että se aikoo tehdä yhteistyötä IMPEL-verkoston hankkeen kanssa ja käyttää hankkeen tuotoksia osana valmiuksien kehittämistä. Komissio ei ole suunnitellut tarkkoja tähän liittyviä toimia vuosien 2021–2024 työohjelmassaan.

Jotkin jäsenvaltiot edellyttävät, että teollisuusyritykset ottavat vakuutuksen ympäristöriskien varalta

Jos ympäristövahinkojen korjaamisen kustannukset ylittävät toiminnanharjoittajan varat maksukyvyttömyyden vuoksi, toiminnanharjoittaja ei kykene toteuttamaan korjaavia toimia, vaan kustannukset joudutaan maksamaan julkisilla varoilla.

Jäsenvaltioiden ei tarvinnut toimittaa tietoja korjaamisen kustannuksista raportointikaudella 2007–2013. Yhteensä 12 jäsenvaltiota toimitti tiedot tällaisista kustannuksista, ja 96 prosenttia korjaamishankkeista maksoi alle miljoona euroa⁴⁸. Tilintarkastustuomioistuin analysoi korjaamista koskevia hankkeita, joiden kustannukset maksettiin EU:n talousarviosta, ja totesi, että näissä tapauksissa korjaamisen kustannukset olivat usein merkittäviä verrattuna toiminnanharjoittajan taloudellisiin valmiuksiin ja käytössä ei ollut rahavakuutta (kohta 68).

Ympäristövastuudirektiivissä⁴⁹ edellytetään, että ”jäsenvaltioiden on toteutettava toimia edistääkseen sitä, että asianomaiset taloudelliset ja rahoitusalan toiminnanharjoittajat kehittävät rahavakuutta koskevia järjestelyjä ja markkinoita, […] jotta toiminnanharjoittajat voivat käyttää rahoitusvakuuksia tämän direktiivin mukaisen vastuun kattamiseen”. Rahavakuus voi olla muun muassa vakuutus, maksu ympäristörahastoon, pankkitakaus, joukkovelkakirja tai oma rahasto. Jäsenvaltiot eivät ole velvollisia tekemään tästä rahavakuudesta pakollista.

Rahavakuus edellytetään seitsemässä jäsenvaltiossa (Tšekki, Irlanti, Espanja, Italia, Puola, Portugali ja Slovakia) joidenkin tai kaikkien ympäristövastuiden osalta, kuten kaaviosta 11 käy ilmi.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin Stevens & Bolton LLP:n raportin tietojen perusteella.

Euroopan parlamentille tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että maksukyvyttömyyttä koskeva ongelma voidaan ratkaista pakollisella rahavakuudella. Esimerkiksi Portugali määrää pakollisen rahavakuuden kaikille ympäristövastuudirektiivissä määritellyille ympäristön kannalta riskialttiille toiminnoille. Portugali hyväksyy laajan valikoiman rahavakuusvälineitä: muun muassa vakuutukset, pankkitakuut, ympäristörahastot ja omat rahastot. Portugali ei raportoinut yhtään maksukyvyttömyystapausta, joka olisi estänyt ympäristövastuun soveltamisen⁵⁰.

Osana vuosien 2017–2020 monivuotista ympäristövastuudirektiiviä koskevaa työohjelmaa komissio rahoitti tutkimuksen vakuutusten saatavuudesta ja kysynnästä jäsenvaltioissa⁵¹. Siinä todettiin, että ympäristövastuudirektiivin mukaisia vastuita koskevia vakuutuksia, jotka ovat suosituin rahavakuuden väline, ei ollut laajasti saatavilla EU:ssa ja niitä ei ollut lainkaan joissakin jäsenvaltioissa. Tutkimuksessa havaittiin myös, että saatavuus ei välttämättä vastaa kysyntää ja että joissakin valtioissa saatavuus oli suuri, mutta kysyntä oli pieni. Tutkimuksessa kävi kuitenkin myös ilmi, että jäsenvaltioissa, joissa ympäristövastuudirektiivin mukaisia vastuita koskeva rahavakuus oli pakollinen, velvoite edisti vakuutusmarkkinoiden kehittymistä.

Komissio aikoo vuosien 2021–2024 työohjelmassaan toteuttaa seurantatutkimuksen, jossa tarkastellaan ympäristövastuuta koskevan jo aiemmin olemassa olleen kansallisen lainsäädännön ja ympäristövastuudirektiivin soveltamisen välisiä päällekkäisyyksiä kussakin jäsenvaltiossa. Se aikoo myös kannustaa sellaisia jäsenvaltioita, jotka eivät ole ottaneet käyttöön pakollista rahavakuutta ympäristövastuudirektiivin mukaisia vastuita varten, harkitsemaan olemassa olevien pakollista rahavakuutta koskevien vaatimusten laajentamista siten, että ne sisältävät ympäristövastuudirektiivin mukaiset vastuut. Lisäksi se kannustaa näitä jäsenvaltioita harkitsemaan toissijaisen vastuun määräämistä muille henkilöille, kuten johtajille ja virkamiehille sekä emoyhtiöille⁵².

EU on rahoittanut ympäristövahinkojen korjaamista koskevia hankkeita

Jäsenvaltioiden viranomaisten olisi varmistettava, että pilaantumisen aiheuttajat vastaavat mahdollisuuksien mukaan aiheuttamansa pilaantumisen kustannuksista. Julkisten varojen käyttöä ympäristönsuojeluun koskevissa EU:n suuntaviivoissa⁵³ määritetään ehdot, joiden nojalla tällaiset investoinnit ovat mahdollisia aiheuttamisperiaatteen yhteydessä:

• Teollisuuspäästöjen aiheuttaman pilaantumisen vähentämiseen voidaan käyttää julkista rahoitusta silloin, kun investointien tarkoituksena on ylittää EU:n normit tai parantaa ympäristönsuojelua tällaisten normien puuttuessa (kohta 23). Julkista rahoitusta voidaan myös käyttää tuleviin EU‑normeihin valmistautumiseen.
• Pilaantuneiden alueiden puhdistamiseen voidaan käyttää julkista rahoitusta silloin, kun pilaantumisen aiheuttaja ei ole tiedossa tai aiheuttajaa ei voida saattaa oikeudellisesti vastuuseen kunnostamisen rahoittamisesta.
• Jätehuoltoa koskeviin hankkeisiin myönnettävää julkista rahoitusta ei saa käyttää siihen, että jätettä tuottava toiminnanharjoittaja vapautetaan jätteiden käsittelyn kustannuksista.

Tilintarkastustuomioistuin tarkasti aiheuttamisperiaatteen soveltamisen tapauksissa, joissa hankkeet on osarahoitettu EU:n varoilla, analysoimalla 42 hanketta (kaavio 12), jotka ovat saaneet 180 miljoonaa euroa ERI-rahastoista ja Life-ohjelman määrärahoista. Hankkeet sijaitsivat kahdeksalla alueella kolmessa jäsenvaltiossa – 19 Italiassa, 10 Puolassa ja 13 Portugalissa. Tarkastuksessa tutkittiin, oliko vastuuviranomainen näitä hankkeita rahoittaessaan ottanut huomioon aiheuttamisperiaatteen soveltamisen erityisesti siten, että viranomainen oli pyrkinyt selvittämään pilaantumisen aiheuttajan, edellyttänyt, että pilaantumisen leviäminen estetään ja kyseinen alue puhdistetaan, sekä käynnistänyt menettelyt käytettyjen julkisten varojen saamiseksi takaisin.

Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin.

EU:n varoilla on puhdistettu vanhaa pilaantumista

Vanhalla pilaantumisella tarkoitetaan pilaantumista, joka on tapahtunut menneisyydessä ja johon ei voida soveltaa aiheuttamisperiaatetta, koska pilaantumisen aiheuttaja ei ole tiedossa tai ei ole enää olemassa tai sitä ei voida saattaa vastuuseen. Ympäristövastuudirektiivissä otetaan tämä huomioon, ja sitä sovelletaan vuoden 2007 jälkeen tapahtuneeseen pilaantumiseen. Merkittävimmät vanhan pilaantumisen lähteet ovat vanhoja teollisuustoimintoja, jotka päästivät maahan metalleja, tervaa ja muita vaarallisia aineita⁵⁴.

Tarkastuksessa tutkituista 42 hankkeesta 20 liittyi vanhaan pilaantumiseen (niiden määrärahat olivat 62,1 miljoonaa euroa). Näissä tapauksissa ei voitu soveltaa aiheuttamisperiaatetta, vaan käytettiin julkisia varoja, kuten laatikossa 2 esitetään.

EU:n varoja käytettiin myös silloin, kun kansalliset viranomaiset eivät valvoneet ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoa eivätkä saaneet pilaantumisen aiheuttajia maksamaan

Tilintarkastustuomioistuin havaitsi Campaniassa (Italiassa) kahdeksan hanketta, jotka saivat 27,2 miljoonaa euroa EU:n rahoitusta sellaisen pilaantumisen puhdistamiseen, joka oli aiheutunut aikana, jona EU:n ympäristölainsäädäntö oli jo voimassa. Yhdyskuntajätteelle tarkoitetuista kaatopaikoista vastaavat toiminnanharjoittajat eivät noudattaneet voimassa ollutta ympäristölainsäädäntöä. Näiden kohteiden valvonnasta vastaavat viranomaiset eivät velvoittaneet kyseisiä toiminnanharjoittajia puhdistamaan aiheuttamaansa pilaantumista. Tällainen EU:n varojen käyttö ei ole aiheuttamisperiaatteen mukaista, kuten laatikossa 3 havainnollistetaan.

Ympäristövastuun kattamista koskevan rahavakuuden puute lisää riskiä siihen, että kustannukset koituvat veronmaksajien maksettaviksi

Kun toiminnanharjoittajilla ei ole riittävää rahavakuutta, ne eivät välttämättä kykene kattamaan aiheuttamansa pilaantumisen korjaamisesta aiheutuvia kustannuksia (kohdat 56–62). Tilintarkastustuomioistuin havaitsi neljä tällaista korjaamishanketta, joiden arvo oli 33 miljoonaa euroa ja joissa pilaantumisesta vastuussa olevana tahona pidetty toiminnanharjoittaja teki konkurssin. Tämän seurauksena maaperän ja veden puhdistamiseen oli käytettävä julkisia varoja. Tämä on vastoin aiheuttamisperiaatetta, kuten laatikossa 4 havainnollistetaan.

Johtopäätökset ja suositukset

EU:n ympäristöpolitiikka perustuu saastuttaja maksaa ‑periaatteeseen eli aiheuttamisperiaatteeseen, jonka mukaan pilaantumisen aiheuttajat vastaavat aiheuttamansa pilaantumisen kustannuksista, esimerkiksi pilaantumisen ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi ja korjaamiseksi toteutettujen toimenpiteiden kustannuksista ja yhteiskunnalle aiheutuneista kustannuksista.

Tilintarkastustuomioistuin tutki aiheuttamisperiaatetta koskevaa EU:n toimintapoliittista kehystä siten, että painopisteenä olivat kehyksen soveltaminen EU:n ympäristöpolitiikan aloille, ympäristövastuudirektiiviin liittyvät komission toimet sekä se, suojattiinko EU:n talousarviota sellaisilta kustannuksilta, jotka pilaantumisen aiheuttajien olisi pitänyt maksaa.

Tilintarkastustuomioistuin totesi, että yleisesti ottaen aiheuttamisperiaate näkyy vaihtelevasti EU:n eri ympäristöpolitiikoissa, vaikkakin periaatteen kattavuus ja soveltaminen on puutteellista. Komission toimet ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanon tukemiseksi jäsenvaltioissa eivät olleet korjanneet keskeisiä heikkouksia. EU:n talousarviosta rahoitetaan toisinaan puhdistustoimia, jotka aiheuttamisperiaatteen mukaan pilaantumisen aiheuttajien olisi kuulunut maksaa.

Aiheuttamisperiaatetta sovelletaan eri tavoin eri EU:n ympäristöpolitiikkojen aloilla. Teollisuuspäästöjen osalta tilintarkastustuomioistuin totesi, että aiheuttamisperiaatetta sovelletaan kaikkein saastuttavimpiin teollisuuslaitoksiin, jotka kuuluvat teollisuuspäästödirektiivin soveltamisalaan. Laitosten omistajien on vastattava teollisuuspäästödirektiivin mukaisten lupien ehtojen noudattamisesta aiheutuvista kustannuksista, myös toteuttamalla toimenpiteitä, joilla päästöt vähennetään päästörajoja pienemmiksi. Teollisuuspäästödirektiiviä ei sovelleta pienempiin laitoksiin, eikä siinä vaadita laitoksilta järjestelyjä, joilla katettaisiin jäännöspäästöjen kustannukset yhteiskunnalle (kohdat 20–25). Vaikka EU:n jätelainsäädännössä edellytetään, että jäsenvaltiot soveltavat aiheuttamisperiaatetta täysimääräisesti, rahoitusvaje on edelleen suuri ja kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan merkittäviä julkisia investointeja (kohdat 26–31). Vaikka tiettyihin pilaaviin aineisiin puuttumisessa oli edistytty, monien yritysten kannalta veden hinta ei kata niiden veteen päästämistä pilaavista aineista aiheutuvia kustannuksia. Vesipalvelujen kustannusten perimistä on vaikea soveltaa pilaantumiseen, joka on peräisin hajakuormituslähteistä, esimerkiksi maataloudesta (kohdat 32–38). EU:ssa ei ole kattavaa toimintakehystä maaperän suojelemiseksi, vaikka monet säädökset vaikuttavat epäsuorasti ympäristöpaineiden vähentämiseen (kohdat 39–41).

Komission olisi arvioitava aiheuttamisperiaatteen paremmasta noudattamisesta johtuvia sääntelyä koskevia ja hallinnollisia muutoksia sekä yleisiä kustannushyötyjä erityisesti seuraavien asioiden osalta:

1. päästörajojen madaltaminen jäännöspäästöjen vähentämiseksi entisestään
2. hajakuormituksesta aiheutuvaan veden pilaantumiseen puuttuminen kaikkien lähteiden, myös maatalouden, osalta.

Tavoiteajankohta: vuoden 2024 loppu

Ympäristövastuudirektiivissä vahvistetaan ympäristövastuuta koskeva EU:n toimintakehys aiheuttamisperiaatteen perusteella. Tilintarkastustuomioistuin totesi, että ympäristövastuudirektiivissä säädetään aiheuttamisperiaatteen osittaisesta soveltamisesta ympäristövahingon sattuessa. Ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanosta saatavilla olevat uusimmat tiedot eivät ole kattavia, mutta niiden perusteella vaikuttaa siltä, että ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanossa on puutteita kaikissa jäsenvaltioissa (kohdat 44–48). Ympäristövastuudirektiivissä ei määritellä selvästi eräitä keskeisiä käsitteitä, mikä johtaa erilaisiin tulkintoihin ja soveltamistapoihin jäsenvaltioiden tasolla (kohdat 49–55). Pakollisen rahavakuuden puuttuminen EU‑tasolla tarkoittaa käytännössä sitä, että veronmaksajat maksavat pilaantumisen korjaamisen kustannukset silloin, kun ympäristövahingon aiheuttaneesta toiminnanharjoittajasta tulee maksukyvytön (kohdat 56–62). Tilintarkastustuomioistuin totesi, että komission tähänastisilla toimilla ei ole kyetty korjaamaan ympäristövastuudirektiivin puutteita.

Tilintarkastustuomioistuin suosittaa, että kun komissio toteuttaa ympäristövastuudirektiivin arvioinnin huhtikuuhun 2023 mennessä, se tutkii seuraavia mahdollisuuksia:

1. parantaa sellaisen ympäristövahingon määrittelyä koskevia perusteita, johon direktiiviä olisi sovellettava
2. lisätä rahavakuuden tarjoavien välineiden käyttöä.

Tavoiteajankohta: vuoden 2023 loppu

Tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että EU rahoittaa hankkeita, jotka pilaantumisen aiheuttajan olisi pitänyt maksaa (kohdat 63–68). Vanhaa pilaantumista koskevissa tapauksissa, joissa pilaantumisen aiheuttanutta tahoa ei voitu määrittää tai saattaa vastuuseen, julkisten varojen käyttö oli perusteltua ja välttämätöntä tilanteen korjaamiseksi (kohdat 65–66). EU:n varoja käytettiin myös silloin, kun vastuussa olevat viranomaiset eivät valvoneet ympäristölainsäädäntöä täytäntöönpanoa ajoissa (kohta 67). Ympäristövastuun kattamista koskevan rahavakuuden puute pakotti lisäksi viranomaiset käyttämään julkisia varoja saastuneiden alueiden kunnostamiseksi, kun pilaantumisen aiheuttaja oli maksukyvytön (kohta 68).

Komission olisi

1. valvojan ominaisuudessaan edellytettävä, että EU:n varoja voidaan käyttää pilaantumisen puhdistamiseen vain, jos yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa ensin tarkistetaan, että toimivaltaiset viranomaiset ovat toteuttaneet kaikki tarvittavat toimet saadakseen pilaantumisen aiheuttajan vastaamaan pilaantumisen aiheuttamien kulujen maksamisesta
2. tutkittava mahdollisuuksia muuttaa lainsäädäntöä niin, että toimijoilta vaaditaan rahavakuus ympäristöriskien varalle.

Tavoiteajankohta: 2025

Tilintarkastustuomioistuimen I jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Samo Jerebin johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 19. toukokuuta 2021 pitämässään kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Klaus-Heiner Lehne
presidentti

Liite

Liite I – Teollisuuspäästödirektiivin kattamat alat

Teollisuuspäästödirektiiviä sovelletaan seuraaviin aloihin; joillakin niistä se kattaa vain tietyn kokoiset laitokset.

• Energia-alan teollisuus: polttoaineiden polttaminen laitoksissa, kaasun ja öljyn jalostaminen, koksin tuotanto sekä hiilen ja muiden polttoaineiden kaasuttaminen tai nesteyttäminen
• Metallien tuotanto ja jalostus: malmien pasutus ja sintraus, raakaraudan tai teräksen tuotanto sekä rautametallien ja muiden kuin rautametallien jalostus
• Mineraaliteollisuus: sementin, kalkin ja magnesiumoksidin tuotanto, asbestin tai asbestipohjaisten tuotteiden valmistus, lasin valmistus, mineraalien sulatus sekä keraamisten tuotteiden valmistus polttamalla
• Kemian teollisuus: orgaanisen ja epäorgaanisen kemian tuotteiden ja lannoitteiden valmistus sekä kasvinsuojeluaineiden tai biosidien, farmaseuttisten tuotteiden ja räjähteiden tuotanto
• Jätehuolto: vaarallisten jätteiden loppukäsittely tai hyödyntäminen, jätteiden loppukäsittely tai hyödyntäminen jätteenpolttolaitoksissa tai jätettä käyttävissä rinnakkaispolttolaitoksissa, muiden jätteiden kuin vaarallisten jätteiden loppukäsittely sekä kaatopaikat
• Massan tuottaminen puusta tai muista kuitumateriaaleista sekä paperin tai kartongin ja puupaneelien tuotanto
• Tekstiilikuitujen tai tekstiilien esikäsittely tai värjäys
• Nahanparkitus
• Eläinten teurastaminen sekä eläin- ja kasviperäisistä raaka-aineista valmistettavien elintarvikkeiden käsittely ja jalostus
• Ruhojen tai eläinperäisen jätteen loppukäsittely tai kierrätys
• Siipikarjan tai sikojen tehokasvatus
• Aineiden, esineiden ja tuotteiden pintakäsittely käytettäessä orgaanisia liuottimia
• Hiilen tai elektrografiitin tuotanto polttamalla tai hiilettämällä
• Hiilidioksidivirtojen talteenotto geologista varastointia varten
• Puun ja puutuotteiden suojaus kemikaaleilla
• Erillisessä laitoksessa käsiteltävä jätevesi tietyissä tilanteissa

Lyhenteet

BAT: Paras käytettävissä oleva tekniikka

EEA: Euroopan ympäristökeskus

ERI-rahastot: Euroopan rakenne- ja investointirahastot

IMPEL-verkosto: Euroopan unionin verkko ympäristölainsäädännön voimaansaattamiseksi ja täytäntöönpanemiseksi

OECD: Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö

Sanasto

Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR): EU‑rahasto, joka vahvistaa taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta EU:ssa. Tähän pyritään rahoittamalla investointeja, joilla vähennetään alueiden välisiä kehityseroja.

Ilmastotoimet: Toimet ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten torjumiseksi.

Koheesiorahasto: EU:n taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseen tarkoitettu rahasto, josta rahoitetaan investointeja jäsenvaltioihin, joiden bruttokansantulo asukasta kohden on alle 90 prosenttia EU:n keskiarvosta.

Laajennettu tuottajan vastuu: Lähestymistapa, jolla tuottajan ympäristövastuuseen lisätään tuotteen elinkaaren kuluttajavaiheen jälkeinen vaihe, myös kierrätys ja loppukäsittely.

Lannoite: Kaikki (synteettiset tai orgaaniset) aineet, jotka sisältävät vähintään yhtä kasviravinnetta ja joilla ylläpidetään tai parannetaan maaperän hedelmällisyyttä.

Life: Rahoitusväline, jolla tuetaan EU:n ympäristö- ja ilmastopolitiikan täytäntöönpanoa osarahoittamalla hankkeita jäsenvaltioissa.

Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT): Teollinen teknologia, laitoksen suunnittelu ja operatiiviset toimenpiteet, jotka takaavat parhaan ympäristönsuojelun tason. Ne määritellään arvioimalla parhaita käytäntöjä sitä mukaa kuin kyseiset käytännöt kehittyvät ajan mittaan, ja niitä hyödynnetään asetettaessa päästöjen raja-arvoja ja lupaehtoja.

Päästöraja: Tietyillä erityisillä parametreillä ilmaistu päästön määrä, pitoisuus ja/tai taso, jota tietyn ajanjakson tai tiettyjen ajanjaksojen kuluessa ei saa ylittää.

Rahavakuus: Mikä tahansa rahoitusväline, kuten vakuutus, maksu ympäristörahastoon, pankkitakaus, joukkovelkakirja tai oma rahasto, joka varmistaa, että yritys kykenee täyttämään taloudelliset velvoitteensa vastuun syntyessä.

Saastuttaja maksaa ‑periaate (aiheuttamisperiaate): Periaate, jonka mukaan pilaantumisen aiheuttajien on vastattava aiheuttamansa pilaantumisen kustannuksista, esimerkiksi pilaantumisen ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi ja korjaamiseksi toteutettujen toimenpiteiden kustannuksista ja yhteiskunnalle aiheutuneista kustannuksista.

Sisällyttäminen: Toimenpiteet, jotka toteutetaan maksamattomien hyötyjen tai kustannusten ottamiseksi huomioon tavaroiden ja palvelujen hintojen muodostamisessa.

Yhteinen maatalouspolitiikka: EU:n yhtenäinen maatalouspolitiikka, johon sisältyy tukia ja muita toimenpiteitä elintarviketurvan takaamiseksi, kohtuullisen elintason takaamiseksi EU:n viljelijöille, maaseudun kehittämisen edistämiseksi ja ympäristön suojelemiseksi.

Ympäristövastuu: Talouden toimijat, jotka vahingoittavat ympäristöä, ovat vastuussa vahinkojen korjaamisesta.

Tarkastusryhmä

Tilintarkastustuomioistuin esittää erityiskertomuksissaan tulokset tarkastuksista, joita se kohdistaa EU:n toimintapolitiikkoihin ja ohjelmiin tai yksittäisten talousarvioalojen hallinnointiin liittyviin aihealueisiin. Tilintarkastustuomioistuin valitsee ja suunnittelee nämä tarkastustehtävät siten, että niillä saadaan aikaan mahdollisimman suuri vaikutus. Se ottaa valinta- ja suunnitteluvaiheessa huomioon tuloksellisuuteen tai säännönmukaisuuteen kohdistuvat riskit, asianomaisten tulojen tai menojen määrän, tulevat kehityssuunnat sekä poliittiset näkökohdat ja yleisen edun.

Tästä tuloksellisuuden tarkastuksesta vastasi I tarkastusjaosto, jonka erikoisalana on luonnonvarojen kestävä käyttö. Tarkastusjaoston puheenjohtaja on Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen Samo Jereb. Tarkastus toimitettiin Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Viorel Ștefanin johdolla, ja siihen osallistuivat kabinettipäällikkö Roxana Banica ja kabinettiavustaja Olivier Prigent, toimialapäällikkö Colm Friel, tehtävävastaava Frédéric Soblet, apulaistehtävävastaava Roberto Resegotti sekä tarkastajat Georgios Karakatsanis, Katarzyna Radecka-Moroz ja Anna Sfiligoi. Graafisesta suunnittelusta vastasi Marika Meisenzahl. Kielellisissä kysymyksissä avusti Cathryn Lindsay.

Loppuviitteet

¹ Tavoite perustuu vuoteen 2020 ulottuvassa yleisessä unionin ympäristöalan toimintaohjelmassa ”Hyvä elämä maapallon resurssien rajoissa” esitettyyn visioon.

² Vuoteen 2020 ulottuva yleinen unionin ympäristöalan toimintaohjelma ”Hyvä elämä maapallon resurssien rajoissa”, s. 14.

³ Euroopan ympäristökeskus (EEA), EEA 2018 water assessment.

⁴ EEA, Contamination from local sources, 2020.

⁵ EEA, Air quality in Europe, 2019.

⁶ OECD, Recommendation of the Council on Guiding Principles concerning International Economic Aspects of Environmental Policies, 2020.

⁷ Jans, Jan H. & Vedder, Hans H. B., European Environmental Law, 2008.

⁸ OECD, The Polluter-Pays Principle, Analyses and Recommendations, 1992.

⁹ OECD, Recommendation of the Council concerning the Application of the Polluter-Pays Principle to Accidental Pollution, 1989.

¹⁰ YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi, Rio Declaration on Environment and Development, 1992.

¹¹ Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus.

¹² Ecologic Institute, Updated Inventory and Assessment of Soil Protection Policy Instruments in EU Member States, 2017.

¹³ The costs of not implementing EU environmental law, loppuraportti, 2019.

¹⁴ Erityiskertomus nro 13/2020 ”Viljelyalueiden biologinen monimuotoisuus: laskusuunnassa YMP:n rahoituksesta huolimatta”.

¹⁵ Komission verkkosivustolla olevat tiedot ympäristöstä ja luonnonvarojen käytön tehokkuudesta koheesiopolitiikassa.

¹⁶ Asetus (EU) N:o 1293/2013.

¹⁷ Ks. esimerkiksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomukset nro 19/2018, 22/2016, 23/2015, 2/2015, 4/2014, 23/2012, 20/2012.

¹⁸ Ks. esimerkiksi erityiskertomus nro 23/2018 ”Ilman pilaantuminen: terveyttämme ei edelleenkään suojella riittävästi”, erityiskertomus nro 18/2020 ”EU:n päästökauppajärjestelmä: maksutta jaettavat päästöoikeudet on kohdennettava paremmin” ja erityiskertomus nro XX/2021 YMP:stä ja ilmastosta.

¹⁹ Komission yksiköiden valmisteluasiakirja ”Evaluation of the Industrial Emissions Directive (IED)” (SWD(2020) 181 final).

²⁰ Ricardo Energy & Environment, Ex-post assessment of costs and benefits from implementing BAT under the IED, 2018.

²¹ Euroopan vihreän kehityksen ohjelma.

²² Komission tiedonanto ”Suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle ja energia-alalle vuosina 2014–2020” (EUVL C 200, 28.6.2014).

²³ Direktiivi 2004/35/EY, 8 artiklan 4 kohdan a ja b alakohta.

²⁴ EEA, Costs of air pollution from European industrial facilities 2008–2012, 2014.

²⁵ Eri jätevirtoja koskevista sitovista tavoitteista on yhteenveto Euroopan tilintarkastustuomioistuimen katsauksessa nro 4/2020: EU:n toimet muovijäteongelman ratkaisemiseksi.

²⁶ Study on investment needs in the waste sector and on the financing of municipal waste management in Member States, 2019.

²⁷ OECD, Financing Water Supply, Sanitation and Flood Protection, 2020.

²⁸ OECD, Financing Water Supply, Sanitation and Flood Protection, 2020.

²⁹ Fitness Check of the WFD, SWD(2019) 439 final, s. 64.

³⁰ EEA, Use of freshwater resources in Europe, 2020.

³¹ Ministère de l’écologie, Service de l’économie, de l’évaluation et de l’intégration du développement durable, Assessing water pollution costs of farming in France, Studies and documents, nro 52, 2011.

³² Fitness Check of the WFD, SWD(2019) 439 final.

³³ Ascott, M.J., Gooddy, D.C., Wang, L. et al., Global patterns of nitrate storage in the vadose zone, 2017.

³⁴ Ecologic Institute, Updated Inventory and Assessment of Soil Protection Policy Instruments in EU Member States, 2017.

³⁵ Arvio koskee EU25-maita (mukaan lukien Yhdistynyt kuningaskunta; ei sisällä Bulgariaa, Kroatiaa ja Romaniaa); lähde: Impact assessment of the thematic strategy on soil protection (SEC(2006) 620).

³⁶ Yhteinen tutkimuskeskus, Status of local soil contamination in Europe, 2018.

³⁷ SWD(2016) 121 final, s. 21.

³⁸ SWD(2016) 121 final, s. 37 ja 70.

³⁹ Multi-Annual ELD Work Programme (MAWP) for the period 2017–2020.

⁴⁰ Multi-Annual ELD Rolling Work Programme (MARWP) for the period 2021–2024.

⁴¹ Direktiivin 2004/35/EY 2 artikla.

⁴² SWD(2016) 121 final, s. 60.

⁴³ Ympäristövastuudirektiiviä käsittelevien hallitusten asiantuntijaryhmien 18.–22. kokouksen pöytäkirjat.

⁴⁴ 26.10.2017 annetun Euroopan parlamentin päätöslauselman 9 kohta.

⁴⁵ Asetus (EU) 2019/1010.

⁴⁶ Komission tiedonanto 2021/C 118/01.

⁴⁷ IMPEL-verkoston hankkeen tehtävänkuvaus.

⁴⁸ SWD(2016) 121 final, s. 35.

⁴⁹ Direktiivi 2004/35/EY, 14 artikla.

⁵⁰ Fogleman, V., Improving financial security in the context of the Environmental Liability Directive, 2020, s. 127–128.

⁵¹ Fogleman, V., Improving financial security in the context of the Environmental Liability Directive, 2020.

⁵² Multi-Annual ELD Rolling Work Programme (MARWP) for the period 2021–2024, s. 8–9.

⁵³ Komission tiedonanto ”Suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle ja energia-alalle vuosina 2014–2020” (2014/C 200/01).

⁵⁴ EEA, Soil contamination: the unsettling legacy of industrialisation, 2019.

⁵⁵ Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-135/05, 26.4.2007.

⁵⁶ Euroopan elvytystarpeita kartoittava komission yksiköiden valmisteluasiakirja ”Identifying Europe’s recovery needs”, COM(2020) 456.

Tarkastuksen eteneminen

Yhteystiedot

EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN
12, rue Alcide De Gasperi
1615 Luxemburg
LUXEMBURG

Puh. +352 4398-1
Tiedustelut: eca.europa.eu/fi/Pages/ContactForm.aspx
Verkkosivut: eca.europa.eu
Twitter: @EUAuditors

Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa-palvelimen kautta (http://europa.eu).

Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2021

TEKIJÄNOIKEUDET

© Euroopan unioni, 2021.

Datan ja asiakirjojen uudelleenkäyttöä koskevat Euroopan tilintarkastustuomioistuimen periaatteet pannaan täytäntöön avoimen datan politiikkaa ja asiakirjojen uudelleen käyttämistä koskevalla Euroopan tilintarkastustuomioistuimen päätöksellä 6-2019.

Ellei toisin ilmoiteta (esimerkiksi yksittäisissä tekijänoikeusilmoituksissa), Euroopan tilintarkastustuomioistuimen sisältöihin, jotka EU omistaa, myönnetään käyttöoikeudet Creative Commons Attribution 4.0 International (CC BY 4.0) licence ‑käyttöoikeuden nojalla. Tämä merkitsee, että uudelleenkäyttö on sallittua, jos sisällön tuottaja mainitaan asianmukaisesti ja sisältöön tehdyistä muutoksista ilmoitetaan. Uudelleenkäyttäjä ei saa vääristää asiakirjojen alkuperäistä merkitystä tai sanomaa. Euroopan tilintarkastustuomioistuin ei vastaa mistään seurauksista, jotka johtuvat uudelleenkäytöstä.

Uudelleenkäyttäjän on hankittava tarvittavat lisäoikeudet, jos tietyssä sisällössä (esimerkiksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen henkilöstöstä otetuissa valokuvissa) esitetään tunnistettavissa olevia henkilöitä tai jos sisällössä on mukana kolmansien tahojen töitä. Jos tällainen lisäoikeus saadaan, yllä mainittu yleinen käyttöoikeus peruuntuu ja lisäoikeus korvaa sen. Lisäoikeutta koskevassa luvassa on selvästi ilmoitettava käyttöoikeuden rajoitukset.

Jos sisällöt eivät ole EU:n omaisuutta, voi olla, että lupa niiden käyttöön tai jäljentämiseen on pyydettävä suoraan asianomaisilta tekijänoikeuksien haltijoilta.

Tietokoneohjelmistot tai asiakirjat, joihin kohdistuu teollisoikeuksia, kuten patentteja, tavaramerkkejä, rekisteröityjä malleja, logoja ja nimiä, eivät kuulu Euroopan tilintarkastustuomioistuimen uudelleenkäyttöperiaatteiden piiriin, eikä niiden käyttöön anneta lupaa.

EU:n toimielinten verkkosivuilla (joiden verkkotunnuksen loppuosa on europa.eu) on linkkejä ulkopuolisille verkkosivuille. Koska Euroopan tilintarkastustuomioistuin ei vastaa näistä sivustoista, on suositeltavaa, että tutustutte niiden tietosuoja- ja tekijänoikeusperiaatteisiin.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen logon käyttäminen

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen logoa ei saa käyttää ilman tilintarkastustuomioistuimen ennakkosuostumusta.

Yhteydenotot EU:hun

Käynti tiedotuspisteessä
Euroopan unionin alueella toimii yhteensä satoja Europe Direct -tiedotuspisteitä. Lähimmän tiedotuspisteen osoite löytyy verkosta: https://europa.eu/european-union/contact_fi

Yhteydenotot puhelimitse tai sähköpostitse
Europe Direct -palvelu vastaa Euroopan unionia koskeviin kysymyksiin. Palveluun voi ottaa yhteyttä

• soittamalla maksuttomaan palvelunumeroon 00 800 6 7 8 9 10 11 (jotkin operaattorit voivat periä puhelumaksun),
• soittamalla puhelinnumeroon +32 22999696 tai
• sähköpostitse: https://europa.eu/european-union/contact_fi

Tietoa EU:sta

Verkkosivut
Tietoa Euroopan unionista on saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä Europa-sivustolla, https://europa.eu/european-union/index_fi

EU:n julkaisut
EU:n ilmaisia ja maksullisia julkaisuja voi ladata tai tilata osoitteesta https://op.europa.eu/fi/publications. Ilmaisia julkaisuja on mahdollista saada usean kappaleen erinä ottamalla yhteyttä Europe Direct -palveluun tai paikalliseen tiedotuspisteeseen (ks. https://europa.eu/european-union/contact_fi).

EU:n lainsäädäntö ja siihen liittyvät asiakirjat
EU:n koko lainsäädäntö vuodesta 1952 ja muuta tietoa EU:n oikeudesta on saatavilla kaikilla virallisilla kielillä EUR-Lex-tietokannassa osoitteessa http://eur-lex.europa.eu

EU:n avoin data
EU:n avoimen datan portaalin (http://data.europa.eu/euodp/fi) kautta on saatavilla EU:n data-aineistoja. Data on ilmaiseksi ladattavissa ja uudelleenkäytettävissä sekä kaupallista että ei-kaupallista käyttöä varten.