Euroopan unionin lippu

Lyhyt EU-opas

Lyhyt EU-opas

Kaikki EU:n toiminta perustuu perussopimuksiin, jotka sisältävät EU:n toimintaa koskevat säännöt. Kaikki EU-maat ovat sopineet perussopimuksista vapaaehtoisesti ja demokraattisesti.

EU:n perussopimuksissa määritetään eri alojen osalta, mitkä tahot voivat säätää lakeja: EU, jäsenmaiden hallitukset vai molemmat. EU-maat ovat vastuussa omasta päätöksenteostaan ja lainsäädännöstään tietyillä kansallisen politiikan aloilla, kuten teollisuuden, terveydenhuollon ja koulutuksen aloilla, ja EU tukee jäsenmaidensa toimia.

Joidenkin alojen osalta perussopimuksissa määrätään, että sekä EU että jäsenmaiden hallitukset voivat toimia. Tällöin päätökset tehdään aina mahdollisimman lähellä kansalaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että jos asia voidaan hoitaa paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla, EU ei puutu asiaan.

EU toteuttaa toimia aloilla, joilla jäsenmaat ovat sen valtuuttaneet toimimaan ja joilla on järkevää toimia yhdessä. Tällaisia aloja ovat muun muassa ilmastotoimet ja muiden maiden kanssa käytävän kaupan säännöt. EU-maat ovat tavoitteidensa saavuttamiseksi perustaneet useita elimiä, jotka tekevät päätöksiä EU:n tasolla ja vastaavat niiden toteutuksesta.

Strasbourgissa ja Brysselissä kokoontuva Euroopan parlamentti edustaa EU:n kansalaisten etuja. Euroopan parlamentti on yhdessä Euroopan unionin neuvoston kanssa EU:n tärkein päätöksentekoelin.

EU:n kansalaiset valitsevat Euroopan parlamentin 720 jäsentä suorilla vaaleilla, jotka järjestetään joka viides vuosi. Seuraavat vaalit pidetään vuonna 2029. Kukin EU-maa valitsee väkilukuunsa suhteutetun määrän jäseniä. Euroopan parlamentin jäsenet eivät kuulu ryhmiin kansallisuutensa vaan poliittisen kantansa perusteella. Näihin poliittisiin ryhmiin kuuluu jäseniä useasta eri maasta. Parlamentin jäsenet voivat myös olla ryhmistä riippumattomia.

Euroopan unionin neuvosto, jota kutsutaan lyhyesti neuvostoksi, koostuu kaikkien EU-maiden hallitusten ministereistä. Neuvosto on yhdessä Euroopan parlamentin kanssa EU:n tärkein päätöksentekoelin. Kukin EU-maa toimii vuorollaan neuvoston puheenjohtajana kuuden kuukauden ajan. Jatkuvuuden varmistamiseksi puheenjohtajamaat tekevät tiivistä yhteistyötä yhteisen ohjelman pohjalta 18 kuukauden ajan.

Euroopan unionin neuvostoa ei pidä sekoittaa Eurooppa-neuvostoon, joka koostuu kaikkien EU-maiden valtion- tai hallitusten johtajista. Eurooppa-neuvosto määrittelee EU:n yhteisen poliittisen suunnan ja prioriteetit.

Euroopan komissio on EU:n virkamieselin. Sillä on oikeus ehdottaa uusia toimia ja uusia lakeja, joista parlamentti ja neuvosto sitten päättävät. Sen tehtävänä on myös varmistaa, että EU:n sääntöjä sovelletaan oikein. Komissiota johtaa puheenjohtaja ja hänen komissaariryhmänsä, johon kuuluu yksi jäsen kustakin EU-maasta.

Kaikkien Euroopan unionin maiden on noudatettava EU:n sääntöjä ja saavutettava niille asetetut tavoitteet. Muussa tapauksessa komissio voi ryhtyä toimiin niitä vastaan.

Euroopan unionin tuomioistuin varmistaa, että EU:n lainsäädäntö pannaan täytäntöön samalla tavalla kaikissa jäsenmaissa.

Euroopan keskuspankki hallinnoi euroa. Sen päätavoitteena on pitää hinnat vakaina euroalueella.